Muut kääntyvät puoleesi, kun pitää ratkaista asioita, mutta omalla kohdallasi et tiedä, mistä aloittaisit. Työ tai arki ei enää tunnu omalta, etkä oikein luota itseesi, jotta uskaltaisit ottaa edes pienen askeleen. Tämä kurssi on juuri sinulle.
Moni meistä elää hetkessä, jossa työ tai arki ei tunnu enää omalta, mutta ei tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Jos seuraavat tilanteet tuntuvat tutuilta, olet oikeassa paikassa.
Rajojen asettaminen tuntuu vaikealta, ja huomaat suostuvasi asioihin, joita et oikeasti halua, koska pelkäät mitä siitä seuraa, jos et suostu
Olet periaatteessa valmis tekemään päätöksen, mutta kysyt jatkuvasti vinkkejä ja mielipiteitä muilta sen sijaan että luottaisit omaan harkintaasi, ja päätökset jäävät tekemättä.
Näet ihmisiä, jotka näyttävät tietävän mitä tekevät ja tekevän sen helposti. Löydät itsestäsi aina syyn, miksi et ole yhtä pitkällä.
Järki tietää, mikä auttaisi, mutta jokin pitää sinut silti paikallasi. Ehkä pelkäät menettäväsi sen mikä nyt toimii. Ehkä olet tottunut odottamaan, että kaikki on ensin selvää.
Olet kyllästynyt "usko itseesi" puheeseen ilman mitään, mihin oikeasti tarttua. Haluat konkreettisia työkaluja, jotka vievät sinua eteenpäin.
Nykytilanne ei ole huono, ehkä jopa hyvä, ja juuri siksi muutoksen tavoitteleminen tuntuu riskiltä. On helpompi jäädä, vaikka tietäisit, ettei nykytilanne ole enää toimiva.
Sinulla on enemmän vaikutusvaltaa omaan tulevaisuuteesi kuin ehkä juuri nyt uskot. Tämä kurssi auttaa sinua löytämään rohkeuden luottaa itseesi.
Neljän viikon jälkeen tulevaisuus tuntuu mahdolliselta, ja sinulla on konkreettinen suunnitelma sen rakentamiseksi.
Pääset sinne neljän asian kautta: kirkastat arvosi ja sen, mikä sinulle oikeasti on tärkeää, tunnistat ajattelumallit jotka pitävät sinut jumissa, rakennat omannäköisen tulevaisuuden, ja otat ensimmäisen konkreettisen askeleen.
Tämä on kurssin ensimmäinen toteutus. Rakennan sisältöä osittain yhdessä ensimmäisten osallistujien kanssa.
Opit tunnistamaan, mikä sinulle oikeasti on tärkeää. Ilman sitä on vaikea tietää, mikä seuraava askel on juuri sinulle oikea. Arvot ovat kuin puun juuret: eivät näy päällepäin, mutta pitävät sinut vahvana kun ympärillä tuulee.
Kun tiedät mikä sinulle on tärkeää, tunnistat myös helpommin ajattelumallit ja uskomukset, jotka estävät sinua toimimasta arvojesi mukaisesti. Opit muotoilemaan ajattelumallit uudelleen.
Opit käyttämään tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä, esim. tulevaisuuden muistelua, jotka on tähän asti käytössä lähinnä organisaatioilla. Nyt ne ovat sinun henkilökohtaisessa käytössäsi.
Saat uudet rutiinit ja konkreettiset työkalut, joiden avulla teet päätökset itse, ja ne pysyvät mukanasi myös kurssin jälkeen.
Kurssi rakentuu neljän teeman ympärille. Joka viikko syvennät ymmärrystä itsestäsi ja tulevaisuudestasi ja otat askeleen eteenpäin.
Kirkastat nykytilanteen ja omat arvosi rehellisesti ja selkeästi ilman tuomitsemista. Mikä sinulle on oikeasti tärkeää? Mikä tuntuu jumittuneelta? Tästä lähdet liikkeelle.
Tunnistat ajattelumallit ja rajoittavat uskomukset, jotka saavat sinut epäilemään omaa harkintaasi ja etsimään vahvistusta muualta. Opit muotoilemaan ne uudelleen käytännönläheisesti
Opit tulevaisuuden rakentamisen menetelmiä, kuten tulevaisuuden muistelua ja skenaarioita. Voit soveltaa ne juuri sinun elämääsi. Tulevaisuus kirkastuu ja alkaa tuntua mahdolliselta.
Siirryt odottamisesta tekemiseen. Rakennat konkreettiset askelmerkit ja sellaiset rutiinit, jotka kantavat myös kurssin jälkeen.
Uusi osio avautuu joka viikko niin että sinulla on aikaa soveltaa ennen kuin jatkat eteenpäin.
Kurssimateriaalit ovat aina saatavillasi. Opiskele silloin kun se sopii sinulle - aamulla, illalla tai viikonloppuna.
Jokainen teema on tuettu käytännön tehtävillä. Työkirja auttaa siirtämään oivallukset konkreettisiksi teoiksi.
Tulevaisuuden muistelu ja skenaariot sekä muut menetelmät, jotka on sovitettu juuri sinun henkilökohtaiseen käyttöön.
Et jää yksin kysymystesi kanssa. Vastaan viesteihisi ja kysymyksiisi 48 tunnin sisällä kurssin aikana.
Konkreettiset harjoitukset, jotka auttavat tunnistamaan ja muuttamaan rajoittavia ajattelumalleja.
Kurssin materiaalit ovat käytössäsi 31.12.2026 saakka. Voit edetä omaan tahtiisi ja palata sisältöihin aina tarvittaessa.
Kolmen menetelmän yhdistelmä, jota ei sellaisenaan löydy muualta. Ajattelun muotoilu, oman tulevaisuuden rakentaminen ja toimijuus tukevat toisiaan – ja yhdessä tekevät muutoksesta pysyvän.
Tunnista ja muotoile uudelleen ajattelumallit ja uskomukset, jotka rajoittavat näkemystäsi mahdollisuuksistasi.
Käytä tulevaisuuden rakentamisen menetelmiä rakentaaksesi selkeän, omannäköisen tulevaisuuden kuvan.
Siirry odottamisesta aktiiviseen tekemiseen. Pienet rohkeat askeleet vievät sinut kohti haluamaasi tulevaisuutta.
Kun ajattelu muuttuu, myös mahdollisuudet muuttuvat. Ja kun mahdollisuudet muuttuvat, myös teot muuttuvat.
En ole koskaan ajatellut, että minusta olisi yrittäjäksi. En ole tuntenut ketään, joka olisi voinut näyttää, että se on mahdollista. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään yrittäjää. 25 vuotta IT-alan töitä on vahvistanut sitä ajatusta entisestään: tämä on se, mitä minä teen, enkä mitään muuta. Ajatus yrittäjyydestä eli vuosia takaraivossa ilman että tein asialle mitään.
Käänne alkoi opintojeni kautta. Aloin tutkia, miten ihmiset muuttuvat ja miten ajattelu vaikuttaa siihen, mitä pidämme mahdollisena. Oivalsin, että tulevaisuus ei ole jotain, joka minulle annetaan. Voin rakentaa sen itse.
Sen oivalluksen jälkeen tapahtui asioita, joita en olisi uskonut itselleni mahdollisiksi. Pääsin puhumaan konferenssissa, kirjoitin artikkelin. Kumpikaan ei ollut suunniteltu, ne tapahtuivat, koska uskalsin kohdata jotain tuntematonta ja pelottavaa.
En löytänyt näitä asioita koulun penkiltä tai yhdestä oivalluksesta. Olen työskennellyt itseni kanssa pitkään. Välillä olen edennyt hitaasti, välillä olen turhautunut, mutta usein olen ollut täynnä iloa siitä, miten paljon on jo muuttunut.
Ennen katsoin muiden onnistumisia ja ajattelin: he pystyvät mihin vaan, minä en mihinkään. Nyt ajattelen: mitä voin oppia tästä? Se on pieni muutos ajatuksessa, mutta arjessa ja olotilassa se tuntuu isolta. Oloni on nykyään paljon kevyempi.
Sisäinen kriittinen ääneni on nyt hiljaisempi. En enää vertaile itseäni muihin samalla tavalla. Uskon asioihin, joihin en aiemmin uskonut pystyväni.
Se sama ajatus on ollut mukana koko matkan ajan monella elämän osa-alueella. Olen ollut se, joka kysyy ensin kaikilta muilta. Olen luottanut mieluummin muiden sanaan kuin omaan harkintaani, ja oman ääneni tuominen esiin rohkeasti on tuntunut vaikealta. Yrittäjyydessä tämä on näkynyt ehkä kaikkein selvimmin. Viime aikoina olen kuitenkin vienyt asiaa eteenpäin tosissani, ja olen tehnyt sen itse: en kysynyt ensin muilta vahvistusta tai lupaa. Perheelleni ja ystäville olen totta kai puhunut asiasta, mutta en ole odottanut kenenkään muun hyväksyntää voidakseni edetä. Päätin ja tein ensin, ja usko ja motivaatio ovat seuranneet perässä.
Siksi olen rakentanut Luoda Coachingin. En ole täydellinen enkä koskaan tule olemaan, mutta olen kulkenut itse sen matkan, jota nyt autan sinua kulkemaan.
Outi - Luoda Coaching
Investointi, joka kantaa loppuelämäsi ajan. Uudet ajattelumallit ja rutiinit eivät katoa kurssin päättyessä.
✦ Kurssi alkaa 5.10.
Yksi coaching-tunti maksaa tyypillisesti 100–150 €. Tällä kurssilla saat neljän viikon ohjatun prosessin, työkirjan ja henkilökohtaisen tuen 97 €:lla.
Kyseessä on ennakkoilmoittautuminen. Maksat nyt ja saat pääsyn kurssiin 5.10. alkaen.
14 päivän tyytyväisyystakuu. Jos kurssi ei vastaa odotuksiasi, saat rahat takaisin lähettämällä viestiä.
Kyllä, ehdottomasti. Kurssi on suunniteltu niin, että se toimii sekä valmennuksen ensikertalaisille että niille, joilla on jo kokemusta. Tärkeintä on, että olet risteyskohdassa ja haluat selkeyttä elämääsi.
Pari tuntia viikossa riittää. Videot, tehtävät ja hetki reflektiolle. Kurssi on suunniteltu niin, että se sopii arjen kiireisiin aikatauluihin. Pääset tutustumaan materiaaleihin aina omaan tahtiisi.
Kurssi on suunniteltu itseohjautuvaksi. Kaikki materiaalit, videot, työkirja, harjoitukset, ovat saatavillasi omaan tahtiisi. Voit opiskella silloin kun sinulle sopii, ja pääsy materiaaleihin jatkuu myös kurssin jälkeen.
Tämä kurssi yhdistää ainutlaatuisella tavalla ajattelun muotoilun, oman tulevaisuuden rakentamisen menetelmät ja toimijuuden vahvistamisen. Et saa vain inspiraatiota, vaan saat konkreettiset menetelmät, sekä valmentajan, joka on itse kulkenut saman matkan, ei vain opiskellut sitä teoriassa.
Sinulla on 14 päivän tyytyväisyystakuu. Jos kurssi ei jostain syystä vastaa odotuksiasi, saat rahat takaisin täysimääräisenä lähettämällä viestiä. Haluan, että olet tyytyväinen, en mitään muuta.
Jokaisella on hetki, jolloin voi valita: jatkaa kuten ennen, tai luottaa omaan harkintaansa ja ottaa ensimmäisen askeleen. Tämä on se hetki.
Ilmoittaudu kurssille →Jos olet lukenut tänne asti, tiedät jo vastauksesi. Toivottavasti nähdään kurssilla.